sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pohdintaa Pariisin iskujen jälkimainingeissa



Kuten useimmat jo tietävät, Pariisiin Charlie Hedbo -satiirilehteen tehtiin keskiviikkona 7.1.2015 terrori-isku, jossa kuoli lehden toimittajia, mm. päätoimittaja. Iskun motiivina oli islamilaista terrorismia kritisoiva pilapiirros.

Vaikea totuus tilanteessa on se, että muslimisiirtolaisuus Euroopan maihin on lisännyt terrori-iskujen mahdollisuutta, eikä asiaa ainakaan auta se, miten ns. tavalliset muslimit reagoivat terroritekoihin. Usein reagoidaan välinpitämättömästi suhtautuen tai hiljaa terroriteot hyväksyen. Tästä huolimatta terrorismin torjumiseen sekä muunlaiseen maahanmuuttaja- ja kantaväestön väliseen levottomuuteen ei ole olemassa minkäänlaista ihmelääkettä. Asiaa monimutkaistaa se, että usein terrorismiin syyllistyvät nuoret toisen polven maahanmuuttajat, jotka ovat oppineet maan kielen ja joiden luulisi olevan vanhempiaan maallistuneempia. Heillä ei ole maata, jonne "mennä takaisin", ja vaikka iskujen tekijät olisivat ensimmäisenkin polven maahanmuuttajia, vanha kotimaa ei ymmärrettävästi ole kovin innokas ottamaan rikollisia vastaan.

Mietin, onko terrori-iskujen läpi sormien katsominen yleistä pelkästään suuren muslimiyleisön keskuudessa. Miten Pohjoismaissa suhtauduttiin ruohonjuuritasolla vaikkapa Anders Behring Breivikin heinäkuussa 2011 tekemiin iskuihin? Tiedän kyllä, että lehdistö ja poliitikot tuomitsivat iskut julkisuudessa ja että kaikki oikeistoajattelijat saatettiin tragediasta vastuuseen jopa liiassa määrin. Vaikka Halla-ahon kirjoitukset olisivatkin olleet enemmän tai vähemmän norjalaisterroristin innoittajina, on mielestäni liian paksua verrata taustoiltaan vennamolaista perussuomalaisuutta ja norjalaista äärioikeistolaista toisiinsa. Sitäpaitsi edustan sitä koulukuntaa, jonka mielestä lukija on viime kädessä vastuussa omasta tulkinnastaan. Miten rikas olisinkaan, jos saisin euron jokaisesta henkilöstä, jota nettikirjoittelut ovat provosoineet johonkin rikolliseen tekoon tai ainakin houkutukseen tehdä jotain vastaavanlaista.

Politiikan tasolla ehdotan, että maahanmuuttoa tiukennettaisiin ja että maahanmuuton resursseja kohdistettaisiin länsimaissa jo asuvien maahanmuuttajien kotouttamiseen. Missään nimessä en kannata ihmisten vapaata liikkumista EU:n, Norjan ja Sveitsin ulkopuolelta. Tilanteesta riippuen kannatan myös vakavaan rikokseen syyllistyneen maahanmuuttajan karkoittamista takaisin entiseen kotimaahansa. Vakavina rikoksina pidän muun muassa crakkerointia, terrorismin rahoittamista sekä väkivalta- ja raiskausrikoksia. Hyvin epäilyttävää on myös lasten lähettäminen takaisin lähtömaahan koraanikouluun ja sellainen, että lähdetään itse sotimaan entiseen kotimaahan. Omasta mielestäni tällaiset tapaukset osoittavat käyttäytymisellään, etteivät ole enää ainakaan turvapaikan tai pakolaisstatuksen tarpeessa.

Verkkovalvonnan kiristäminen on kaksiteräinen miekka. Toisaalta Yhdysvaltojen kerrotaan estäneen verkkovalvonnan avulla maahansa monta hyökkäystä, toisaalta verkkovalvontaa harrastaisivat ihmiset kaikkine inhimillisine heikkouksineen. Helposti turvallisuuden nimissä menee lapsi pesuveden mukana. Vaikka suhtaudun Jussi Halla-ahon kirjoituksiin nykyään kriittisemmin kuin pari vuotta sitten, oli mielestäni ihmeellistä, että oikeus ei tahtonut ymmärtää hänen kirjoitustaan satiiriksi. Halla-aho siis kritisoi sitä, että suomalaista saa etnisin perustein haukkua, mutta Euroopan ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttajaa ei. Käyttämistään provosoivista sananmuodoista Halla-aho sai syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Välillä ei ole aina selvää, missä määrin on oikein rajoittaa kansalaisvapauksia turvallisuuden nimissä. En ole varma, miten suhtautua esimerkiksi kasvot peittävään pukeutumiseen. Suomessa laiton naamioituminen määritellään siten, että henkilö yleisellä paikalla järjestettävässä kokoontumisessa naamioituu tunnistamattomaksi "ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta". Vaikka Suomen laissa mainitun kaltainen pukeutuminen on tapauksena selkeästi rajattu, omasta mielestäni burqan ja niqabin käyttö ei ole sekään ongelmaton kysymys. Talvella kasvoni ovat ulkoilmassa silmiäni lukuunottamatta kokonaan peitossa, mutta riisun kaulahuivin kasvoiltani lämpimässä sisäilmassa, kuten liikkeissä ja toimistoissa asioidessani. Niqabia ja burqaa taas nainen käyttää julkisuudessa koko ajan, mikä vaikeuttaa tunnistamista esimerkiksi rikostilanteissa, olipa nainen sitten uhri tai epäilty. Kasvot peittävän pukeutumisen kieltäminen tai rajoittaminen toisaalta toisi turvallisuutta, toisaalta rajoittaisi uskonnonvapautta.

Mielestäni henkilö saa harjoittaa uskontoaan siinä määrin, kuin se ei ole ristiriidassa ympäröivän yhteiskunnan lakien ja järjestyssääntöjen kanssa. Peittävä pukeutuminen on tässä tapauksessa harmaata aluetta. On vaikeaa saada selvää, missä tapauksissa nainen pukeutumisellaan noudattaa omaa uskonnonvapauttaan, milloin hänen pukeutumisensa taas osoittaa muslimiyhteisön häneen kohdistuvaa vallankäyttöä. Tämä on naamioitumiskysymyksen ohella toinen ongelma, mikä koskee peittävää pukeutumista.

Mitä tavallinen kansalainen voisi tehdä sitten iskun jälkeen tai tällaisen uhassa? Joissain määrin terrorismiin suhtautumiseen pätevät samanlaiset säännöt kuin kiusaamiseenkin suhtautumiseen. Tärkeintä, mitä tavallinen tallaaja voi terroristi-iskun jälkeen tehdä, on yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää mutta toki noudattaa tervettä itsesuojeluvaistoa. Tavalliseen kadulla vastaan tulevaan muslimiin kannattaa suhtautua yhtä luontevasti kuten ennenkin; uskon, että terroristit nimen omaan haluavat lisätä muslimien ja kantaväestön vastakkainasettelua. Kun iskujen kohteena olleen alueen asukkaat on saatu varpailleen, on terroristi päässyt tavoitteeseensa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan vastaan hyvin perusteltuja mielipiteitä sekä rakentavaa kritiikkiä. Kiitos viestistäsi. :)