perjantai 29. tammikuuta 2016

Tiedosta etuoikeutesi!

Jos kirjoitukseni otsikko herättää sinussa vastareaktion, tajuat varmaan kuuluvasi etuoikeutettujen joukkoon tai ainakin tiedät, keistä tällöin yleensä puhutaan mutta et näiden ryhmien etuoikeuksia tahdo syystä tai toisesta myöntää. Suomalaisena sekä suomen kieltä puhuvana ja ymmärtävänä todennäköisesti kuitenkin kuulut etuoikeutettuihin.

"Tiedosta etuoikeutesi!" Tämä feministien ja muiden sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannattajien käyttämä ja etuoikeussotureiden nälvimä lausahdus on harmillisen usein väärin ymmärretty. Mikä siinä oikein on, että itsekritiikki ja omien, ansaitsemattomien etujen myöntäminen niin usein käsitetään itseinhoksi tai, näin suomalaisittain, rähmällään olemiseksi. Helkkari, jopa "tiedostaa"-verbi on suomalaisessa kulttuurissa saanut epämiellyttävän elitistisen vivahteen samaan tapaan kuin "rikastuttaa"-verbi. Tämän tietää jokainen, joka on vähänkään vilkaissut maahanmuuttokriitikoiden kirjoituksia.

Suomalaiselle kulttuurille on ominaista jonkinlainen elitismin pelko sekä alemmuuden tunne, liekö se sitten perua siitä, että suurimmaksi osaksi historiaamme olemme olleet jonkin isomman vallan provinssi - ensin Ruotsin, sitten Venäjän. Nyt taas olemme EU:n "mallioppilas". Käsite "suvaitsevaisto" viittaakin hyväosaisiin poliitikkoihin sekä kulttuurihenkilöihin, jotka vastustavat vihapuhetta. (Kokonaan eri asia on, mitä "suvaitsevaiston" edustajat oikeasti ajattelevat. Alatyylisten mielipiteiden esittäminen on melkoinen poliittinen itsemurha, varsinkin, jos poliitikolla on jo valmiiksi hyvä maine ja asema eli paljon hävittävää.) Brittiläinen stand up -koomikko Dick Coughlan on kuitenkin todennut, että "poliittisen korrektiuden" käsite on enemmän oikeistoajattelijoiden luoma tyhjä uhkakuva kuin mikään oikea ilmiö. Hän sanoo podcastissaan osuvasti, että jos tuota käsitettä ei olisi, se tarkoittaisi vain, ettei käyttäydy kuin täysi ääliö muita kohtaan ja sano kaikkea, mitä sylki suuhun tuo.

Onkin harmillista, että Suomessa ei ole samanlaista ruohonjuuritason feminismiyhteisöä kuin esimerkiksi englanninkielisessä sosiaalisessa mediassa, eikä sosiaalisen etuoikeuden termistöäkään ole samoissa määrin saatavilla suomeksi kuin englanniksi. Miten suomentaisit vaikkapa sanan "entitlement"? Suomi todellakin kaipaisi järjestäytynyttä feminististä toimintaa jossain muussakin kuin Naisasialiitto Unionin muodossa, joka ei edelleenkään hyväksy esimerkiksi transnaisia joukkoihinsa ja jonka toimintaan tällaisen tavallisen pulliaisen on kynnys osallistua. Näin päällimmäiseksi suomalainen keskustelukulttuuri tuntuu olevan täynnä miesasiaslaktiiveja, "maahanmuuttokriitikoita" sekä muita, jotka eivät sosiaalisia aatteita suostu ymmärtämään ja jotka tuntevat olevansa sorrettuja, jos joku yrittää huomauttaa heitä heidän suhteellisesta hyväosaisuudestaan. Suomalaiseen ruohonjuureen ismit eivät juuri uppoa. Ääriliikehdinnän vähäisyyden kohdalla se on hyve, mutta siinä taas pahe, että ei vaivauduta oikeasti ottamaan selvää eri aatteista muualta kuin jostain MV-lehdestä tai muista lähteistä, jotka jo valmiiksi vahvistavat omaa maailmankuvaa.

Minä suomalaisena, keskiluokkaisena ja cis-sukupuolisena ainakin tiedostan etuoikeuteni, eikä se tarkoita sitä, että jotenkin pyytelisin anteeksi sitä, että olen valkoihoinen, koulutettu ja ns. hyvään perheeseen syntynyt suomalainen. Tiedosta etuoikeutesi -lausahduksen tarkoitus on pikemminkin sen ymmärtäminen, että ns. poliittinen epäkorrektius ei ole automaattisesti mikään rohkeuden osoitus, vaan että on oikeasti olemassa ryhmiä, joiden asemaa vihamielisyys tai tökerö kielenkäyttö vahingoittaa oleellisesti enemmän kuin sitä, joka minkäkin tökeryyden "sananvapauden" nimissä on laukomassa. Tuskinpa sinäkään menet haukkumaan jokaista vastaantulijaa, vaikket siitä joutuisikaan vankilaan.

Ehkä nykyaikaan liittyvä moraalinen harmaus ja oman etuoikeutetun aseman menetyksen pelko onkin se, mikä "Check your privilege" -tokaisulle irvailijoita liikuttaa. Avioliitto ei merkitse miehelle enää sitä, että seksin saanti olisi taattua, sillä nainen ei ole Suomessa enää taloudellisesti riippuvainen miehen tuloista. Ylioppilastutkinto ja hyväosaiseen perheeseen syntyminen ei tarkoita sitä, että saisi automaattisesti töitä. Nopea tiedonvälitys ja internet melkeinpä velvoittavat siihen, että ymmärtää maailmaa laajemmin sen sijaan, että helposti syyttelisi naapurin maahanmuuttajaa siitä, että itsellä menee huonosti.

Jotkut miesaktiivit ovat kääntäneet koko etuoikeuden käsitteen pyllylleen. Feminismi ei siis kelpaa, mutta sen käsitteet kylläkin. Naisilla on muka etuoikeutta, koska meille seksin saanti on keskimäärin helpompaa kuin miehille. En kuitenkaan näe ihmisen perusoikeutena sitä, että pääsee käsiksi toisen ruumiiseen. Siksi pitäisin suomalaista miestä edelleen etuoikeutettuna suomalaiseen naiseen nähden vaikkapa siltä osin, että mies joutuu vähemmän  todennäköisesti seksuaalisen väkivallan kohteeksi kuin nainen. Tämäkään ei tarkoita sitä, että "syyttelisin" miehiä tästä oikeudesta. Miehen suurempi oikeus omaan ruumiiseensa on vain kylmä fakta, joka vaikkapa laasaslaisten sopisi muistaa seuraavan kerran, kun miettivät naisten "seksuaalista valtaa".

Tiedän kyllä, että moni länsimaalaisnainen on joutunut muslimimiesten ahdistelun kohteeksi, josta uudenvuoden aatto Kölnissä oli varsin kurja, tuore esimerkki. Minun on vaikea sanoa, missä määrin teot johtuvat uskonnosta ja kulttuurista, missä määrin taas luokkaeroista sekä vieraantumisen tunteista ja taloudellisesta syrjäytymisestä. Kuitenkin näilläkin miehillä on miehuuden tuomaa etuoikeutta naisiin nähden siinä missä kantaväestönkin miehillä. Etuoikeus on monimutkainen käsite. Siinä, missä länsimaalaisella naisella on valkoista, taloudellista ja valtakulttuurista etuoikeutta moneen maahanmuuttajamieheen nähden, on miehellä taas miehistä etuoikeutta ja valtaa.

Moni ihmettelee, miksi muslimit eivät tuomitse terrorismia ja naisiin kohdistuvaa syrjintää sankoin joukoin. Sen lisäksi sanotaan, että suomalaisessa kulttuurissa on aina tuomittu naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja lääppiminen. Jälkimmäisestä olen melko lailla kyllä samaa mieltä, mutta jos suuri osa länsimaalaisiin naisiin kohdistuneesta väkivallasta on parisuhteen sisällä tapahtuvaa, niin missä ovat suomalaisten miesten marssit naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa vastaan? Miksi kommenttiosastoilla puhutaan, että "jaahas, taas feministit ovat vihaamassa suomalaista miestä", kun suomalaisten itse harjoittama seksuaalinen väkivalta tuodaan esille? Väkisinkin tulee mieleen, että vaikka meillä ei kunniamurhia ja sukuelinten silpomista hyväksytä, niin suomalaista miestä ei saisi koskaan kritisoida mistään ja lähisuhdeväkivallasta pitäisi mediassa vaieta, koska emmehän me suomalaiset tietenkään hyväksy lähisuhdeväkivaltaa! Mutta maahanmuuttajamiehet, nehän niitä pahoja ovat, senkin tyhmä femakko. Ai miten niin muka tuomitsen ryhmän ihmisiä? En ole rasisti, olen realisti! Ja jos vielä kehtaat sanoa, että minulla on suomalaisena miehenä etuoikeutta tulla kohdelluksi yksilönä eikä kasvottomana maahanmuuttajana, niin vihaat suomalaisuutta ja erityisesti suomalaisia miehiä. (Sorry, mopo karkasi käsistä... oikeasti tämäntyyppistä kirjoittelua olen kuitenkin nähnyt esimerkiksi Turun Sanomien kommenttiosastolla.)

Myönnän, että Kölnin tapahtumat ovat panneet minut miettimään monelta kantilta maahanmuuttoa, ja entisenä "halla-aholaisena" minullakin on vaara unohtaa oma suomalainen etuoikeuteni ja kohdistaa vihamielisyyttä maahanmuuttajiin ryhmänä, mitä taas en suomalaisiin ryhmänä kohdista. Pakolaisuus, maahanmuutto sekä länsimaalaisten suhde näihin on monimutkainen ilmiö, ja maahanmuuttokriitikot ovat yleensä syyttelemässä maahanmuuttajia ja "suvaitsevaistoa" sen sijaan, että kritisoisivat niitä, joiden ansiota nykyinen pakolaisaalto on, eli Yhdysvaltain ja Venäjän kaltaisia suurvaltoja. On helppo kohdistaa viha marginaaliin, "niihin muihin", kuin ymmärtää, että lännellä on sormensa vahvasti pelissä, mitä tulee Lähi-idän ongelmiin ja sitä myötä niiden kansalaisten heikompiosaisuuteen. Kannattaa muistaa, että länsimaat tukevat muun muassa Saudi-Arabiaa, onhan sielläpäin öljyn kaltaisia rikkauksia.
 
Lopuksi liitän tähän listan tyypillisistä etuoikeuksista. Nyt pisteille. ;)

-Olen mies
-Olen valkoinen
-Olen keskiluokkainen
-Minulla on korkea koulutustaso
-Olen mieleltäni ja ruumiiltani terve
-Minulla ei ole synnynnäisiä terveysvaikeuksia tai vammoja
-Kuulun kotimaani pääuskontokuntaan
-Puhun maani pääkieltä
-Olen hetero
-Olen cissukupuolinen (tunnen siis kuuluvani sukupuoleen, joka minulle on syntymässäni määritelty)

Jos siis vastasit useimpaan kohtaan kyllä, niin onnittelut, olet vahvasti etuoikeutettu, ja sinulla on täysi oikeus nauttia etuoikeuksistasi. Muista kuitenkin, että oikeuden mukana tulee myös valtaa ja vastuuta, joten mieti, miten puhut niistä, jotka ovat sinua heikommassa asemassa. Etuoikeus ei tarkoita myöskään sitä, että elämäsi olisi ongelmatonta - se tarkoittaa vain, että sinulla on enemmän resursseja ja todennäköisesti sosiaalista pääomaa selvitä tilanteista kuin niillä, joilla etuoikeuksia ei yhtä paljon ole.