Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuuton kritiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuuton kritiikki. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Ruohonjuuritason vallasta
Kun kommentoin eräässä
YouTube-keskustelussa, että en yleensä törmää feministien taholta vihapuheeseen
ja että näen nettikeskusteluissa feministejä ja naisiakin vastaan suunnattua
vihapuhetta sitäkin useammin, minulle vastattiin, että miesvihamielisyyttä
löytyy varsinaisesta feministikirjallisuudesta.
Taannoin mieleeni
juolahti, että ruohonjuuritason reaktiot
saattavat käytännössä olla yhteiskunnallisesti merkittävämpiä kuin aatteesta
kirjoitettu ”virallinen” kirjallisuus tai edes akateemisen sukupuolentutkimuksen
nimissä tuotettu materiaali. Uskon, että lopulta vain kourallinen aatteen kannattajista
tai vastustajista on perehtynyt aihetta koskevaan kirjallisuuteen, olipa sitten
kyseessä feminismi, kapitalismi, sosialismi tai mikä tahansa muu aate.
Useimmiten valitaan tai muistetaan vain omaa maailmankuvaa tukevia tekstejä
(ks. confirmation bias), mikä
näkyykin siinä, miten esimerkiksi Suomi24:n feminismikeskustelussa aatteen
vastustajat hokevat SCUM-manifestia todisteena olettamalleen ”feministiselle”
miesvihalle.
Palaan nyt siihen, miten
valistuneimmat feminismin vastustajat perustelevat minulle
feminismivastaisuuttaan kertomalla lukemastaan feministisestä kirjallisuudesta.
Myönnän, että en tunne alan kirjallisuutta vielä kovin hyvin. Koska feminismi
ei ole uskonto, feminismin käsite on kuitenkin hyvin liukuva, ja monen muunkin aatteen sisällä on erilaisia
koulukuntia. Näin ollen en ymmärrä sitä, miksi jotain aatetta puolustaakseen
tai vastustaakseen on oltava täysin lukenut. Mielestäni feminismin ydin on naisten oikeuksien puolustaminen, mikä yleensä parantaa myös miesten ja muiden sukupuolten asemaa. Esimerkki tästä on muun muassa seksistisen
kielenkäytön kritiikki.
Koska tiedonhaku on nykyään
lyhytjänteistä ja varsinaisia kirjallisuuteen perehtyneitä on harvassa,
yhteiskunnassa leviävät asenteet ovat demokraattisissa valtioissa mielestäni
merkittävämpiä kuin se, millaisia mielipiteitä yksittäiset kirjailijat ja
tutkijat ilmaisevat. Ruohonjuuritasollahan kansalaiset
vaikuttavat äänestämiskäyttäytymisellään, ja vaikutusvaltaa tuppaavat
saamaan populistit, jotka vetoavat äänestäjiinsä ilmaisemalla mielipiteitä ja
kannanottoja, jotka on usein muodostettu lähes yhtä valikoiden kuin
ruohonjuuritasolla. Lisäksi populistien teksteissä ja puheissa asioita
yksinkertaistetaan rajusti ja tehdään vastakkainasetteluja ”meidän” ja ”niiden”
välillä. Jussi Halla-ahon teksteissä meitä ja niitä ovat suomalaiset
veronmaksajat sekä vihreät (naiset) ja maahanmuuttajat, Henry Laasasen
kirjoituksissa taas puhutaan suomalaisista miehistä ja pojista sekä
feministeistä. Sekä Halla-ahon että Laasasen kehutaan puhuvan asioista ”niiden
oikeilla nimillä”.
Sorrun itsekin usein uskomaan
kanssani samaa mieltä olevia, mutta mielestäni maahanmuuton ongelmista puhuessaan
Halla-aho todellakin on usein oikeilla jäljillä. Hälytyskellot soivat
päässäni viimeistään siinä vaiheessa, kun hän tuomitsee kaikki ympäristöpuolueet tekopyhyydestä
sen perusteella, että vihreät EU-mepit ajavat autolla julkisten välineiden tai
polkupyörän sijasta:
Vihreät ovat moraalisesti niin paljon muiden ihmisten yläpuolella, että heillä on varaa fuskata hieman. Ero peruskonservatiiviseen ihmiseen, kuten allekirjoittaneeseen, on siinä, että vihreällä sädekehällä varustettu ihminen ei aloita maailman parantamista omasta itsestään vaan muista ihmisistä. Tähän ilmiöön törmää usein vihreiden poliitikkojen kanssa niin pienissä kuin suurissa asioissa. He kulkevat nenä pystyssä, eivät vastaa tervehdyksiin ja kohtelevat töykeästi niin vääränmielisiä poliitikkoja kuin avustavaa henkilökuntaakin. Heillä ei liioin ole mitään estoja käyttää täysimääräisesti hyväkseen kaikenlaisia epäekologisia mukavuuksia, joita talo tarjoaa.
Ote Halla-ahon blogikirjoituksesta Rajaseudun rahastajasta ja kompensatorisesta etiikasta (3.11.2014).Kun olen Halla-ahon kanssa samaa mieltä tai hän saa minut suuttumaan joitain sellaisia ryhmiä kohtaan, joista minulla on omia ikäviä kokemuksia tai uutisista saatua kielteistä kuvaa, saatan vilkaista miehen osoittamat lähteet ohimennen. Kun taas ärsyynnyn kyseistä poliitikkoa kohtaan, huomaan helpommin, millaisella rusinat pullasta -menetelmällä hän lähteitään lukee tai valitsee.
Rönsyilevän pohdintani
lopuksi totean, että medialukutaidon
opettaminen on erityisen olennaista, jotta ainakin demokratioissa asuvat
saisivat välineitä lukemansa ymmärtämiseen ja asenteidensa kriittiseen
tutkailuun. Vaikka kansanedustaja tai sellaiseksi pyrkivä osaisikin ilmaista
mielipiteensä sulavasti joko puhuen tai kirjoittaen, kauniin kuoren alla voi
piillä yllättäviä olkinukkeja tai muita argumentointivirheitä. Ehkäpä
vastapuolen ”kukkahattutädillä”, ”lassukalla”, ”femakolla”, ”rasistipersulla”
tai ”luddiitilla” on kuin onkin painavaa asiaa.
Tunnisteet:
feminismi,
Henry Laasanen,
Jussi Halla-aho,
maahanmuuton kritiikki,
maahanmuuttokriittisyys,
medialukutaito,
perussuomalaiset,
vihreät,
yleinen mielipide
Esittäytyminen
Aloitetaan. Sain idean Feminetsi-blogin luomiseen perjantaina 17.10.2014, kun mietin, miten voisin olla sekä feministi että
netsi. ”Netsihän” on ilmaus, jota suomalaiset internetissä toimivat
maahanmuuttokriitikot toiminnastaan käyttävät. ”Feminatsi” tai englanniksi
”feminazi” taas on ilmaus, jota feministeistä käytetään feminismiä usein sen enempää tuntematta. Vaikka olenkin antanut ajatusteni hautua parin kuukauden ajan ennen blogini perustamista, Ranskan viimeaikaiset tapahtumat ovat antaneet minulle pontta tarttua toimeen ja alkaa ilmaista ajatuksiani muuallakin kuin keskustelupalstoilla.
Molempia ilmauksia yhdistää sana ”natsi”, joka itsessään on
tietysti hyvin kielteinen sana, jolla toista voi leimata. Ilmausten ero on
kuitenkin siinä, että netsit käyttävät sanaa itsestään ylpeään sävyyn samaan
tapaan kuin afroamerikkalaiset hiphopparit kutsuvat toisiaan toverillisesti
ilmauksella ”nigga”. ”Feminatsia” sen sijaan käytetään halventamaan
vastapuolta; kyseessä on perinteisen natsikortin heiluttelu, vaikkakin
feminisminpelkääjät tarkoittavatkin ilmauksella olkiukkofeministiä, joka
fasistisesti yrittäisi alistaa miehiä naisten tossun alle.
Itseäni eniten nykyisessä keskusteluilmapiirissä nakertaa
se, että oikeaa keskusteluyhteyttä ei ole. On helppo leimata vastapuoli omien
ennakkoluulojen ja yksinkertaistusten perusteella. Tätä tapahtuu sekä ns.
suvaitsevaiston että maahanmuuttokriitikoiden puolella.
Koska itse olen maahanmuuttokriittinen feministi, minua syö
sekin, että feministit tuppaavat kallistumaan enemmän maahanmuuttomyönteisten
puolelle. Ymmärrettävää tässä on toki se, että feministit eivät halua nykyään
ajaa pelkästään naisten vaan myös vähemmistöjen sekä miesten oikeuksia.
Kuten muun muassa Feministipupu, näen ristiriidan
nykyisenkaltaisessa feminismissä siinä, että valtavirtafeminismi ei keskity
tarpeeksi maahanmuuton tuomiin ongelmiin.
Vaikka en maahanmuuttokriittisyydessä
perustakaan siinä vallitsevasta arvokonservatismista ja jopa seksismistä,
mieluummin asun perussuomalaisittain kuin ääri-islamilaisittain ajattelevassa
Suomessa, jossa LGBT-ihmisiin ei suhtauduta yhtä luontevasti kuin joissain Länsi-Euroopan maissa mutta
jossa ei rangaista seksuaalisen identiteetin tai pukeutumistavan perusteella.
Feministipupun lailla haluan keskustella feminismistä,
maahanmuutosta ja muista poliittisista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä
maltilliseen sävyyn. Omien mielipiteitteni ja taustojeni vuoksi kuitenkin
myönnän, että täysi kiihkottomuus voi olla välillä vaikeaa ja täyttä
puolueettomuutta en edes tavoittele. Olen perustanut blogini senkin vuoksi,
että Pupu on ollut tauolla viime aikoina ja että en jaa täysin hänen joissain
kirjoituksissaan ilmaisemiaan mielipiteitä.
Yhdistän nimimerkissäni ”Feminetsi” sekä feminismin että
maahanmuuttokriittisyyden sekä muun netitse tapahtuvan poliittisen
mielipiteenilmaisun. Sanat luovat todellisuutta, niinpä myös ilmausten ”netsi”
ja ”nigga” kautta oman kantansa puolustajat osoittavat ylpeyttä omaa
identiteettiään ja poliittista näkökantaansa kohtaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)